keskiviikko 12. lokakuuta 2011

Sähkötupakoitsija jo kolme vuotta

Sähkötupakka ei varsinaisesti muuttanut elämääni, mutta teki kuitenkin suuren vaikutuksen. Tilasin ekat sähkötupakat Kiinasta ja siitä se sitten lähti. Tutustuin sähkötupakkaan hieman nettisivuilla, mutta aika randomisti kokeilumielessä tilasin ekan setin. Sähkötupakan historiasta saa aika hyvän kuva tällä englanninkielisellä saitilla.

Sen jälkeen en ole oikeastaan tupakkaan koskenut. Ei ole tarvinnut kun sähkötupakka on aina messissä mihin ikinä meen. Monien eri merkkien testaamisen jälkeen olen löytänyt oman suosikkini ja täytyy sanoa että fiilis on loistava.

Olen tupakoinut lähes 8 vuotta, joits kolme vuotta olen pyhittänyt sähkötupakalle. Ero on huomattava! Aluksi sähkötupakka tuntui oudolta, koska oli tottunut polttamaan kevyttä paperikääröä, mutta kun lopetti vertaamisen tupakkaan, huomasi kuinka paljon hyviä puolia sähkötupakassa on. Itse poltan nikotiinilla höystettynä ja toistaiseksi en ainakaan harkitse siirtymistä nikotiinittomiin patruunoihin. Monethan uskovat että sähkötupakalla voisi päästä kokonaan eroon tupakasta ja näin on todistetusti käynytkin, mutta itse en vielä edes halua ryhtyä moiseen.

Mutta siis mentiin taas sivuraiteille. Eli sähkötupakka saa aikaan ihan samanlaisen fiiliksen kuin tupakanpoltto. Vesihöyryissä on paljon eroa, mutta kun löydät sähkötupakan, jossa on täyteläinen vesihöyry, niin se tunne on samettia :) Sähkötupakka ei tietenkään sisällä tervaa tai muita vaarallisia kemikaaleja, joten koen nyt eläväni astetta terveellisemmin. Ja kyllä se oikeasti huomaakin. Suussa ei maistu samalla tavalla paska ja tupakkayskä ei ole kuin vanhalla spurgulla. Olo on jotenkin parempi ja puhtaampi. Sen lisäksi sähkötupakka vaan on niin kätevä. Riittää kun kuljettaa yhtä mukanaan povitaskussa ja kaivaa sen sieltä esiin kun tupakanhimo iskee. I SUPPORT SÄHKÖTUPAKKA! Tyttöystäväkin on ihan tyytyväinen kun lopetin röökaamisen. Ja se hankki mulle jonkun hampaiden valkaisuhässäkänkin, että saadaan miehen hampaat uuteen uskoon tämän elämänmuutoksen myötä ;)